Perjantaina 10.6. joukko yhdistyksemme jäseniä oli saattamassa yhdistyksemme moni- tai oikeastaan monikymmenvuotista pidettyä jäsentämme Mikkolan Perttiä viimeiselle matkalle. Siunaustilaisuus oli kaunis, pienimuotoinen ja jotenkin niin Pertin näköinen. Kanttori kunnioitti Perttiä soittamalla tilaisuuden alkuun ja loppuun Theodorakiksen musiikkia.
Pertti oli todella pitkään ollut mukana yhdistyksessämme ja viimeiset vuodet myös hallituksessa. Vaikka hänen terveytensä alkoi horjua ja liikkuminen vaikeutua, hän oli silti uskollisesti mukana kaikissa kokouksissamme ja tapaamisissa. Pertti oli aina hän joka edusti yhdistystämme mm. Laikun yhteisissä tapaamisissa ja raportoi sitten kaiken sen tiedon, mitä yhdistyksen oli hyvä tietää.
Pertti oli kaikille ystävällinen henkilö jonka niin moni tunsi – mutta josta tuskin kukaan tiesi sen enempää. Hän asui yksin Viinikassa, oli perheetön ’vanhapoika’ mutta se oli oikeastaan kaikki, mitä hänestä tiedettiin. Pertti ei itsestään puhunut tai tuonut itseään esille. ’Kaikki ok’ hän vain sanoi jos kysyttiin mitä kuuluu. Kreikkaan hän oli rakastunut jo kymmeniä vuosia sitten, mm. Santorinin valkoisuutta hän joskus saattoi muistella, kun Kreikan matkoista juteltiin.
Tanssi oli Perttiin juurtunut syvälle – tiesin hänet osaavaksi tanssijaksi jo 80-luvulta kun häneen ensimmäisen kerran sattumalta olin törmännyt – ja siksipä en yllättynytkään kun itse yhdistykseen liittyessäni sain tietää, että hän oli yhdistyksen kreikkalaistanssiryhmän aktiivinen ja osaava jäsen, joka oli mukana ryhmän esiintymisissä Tampereella ja muuallakin. Pertille oli varmasti vaikea hetki, kun tanssiryhmä lopetti toimintansa.
Ja kreikkalainen ruoka! Kun 2 kertaa vuodessa pidimme suositut kokkikurssimme Pertti oli aina hän joka ensimmäisenä ilmoittautui mukaan. Oli innokkaasti mukana kokkailemassa ja nautti tehdyistä ruoista.
Vaikka Pertin liikkuminen loppua kohti oli aina vain vaikeampaa – rollaattorinsa kanssa hän oli tuttu näky Laikussa ja Antikan kesätapaamisissa – niin se ei todellakaan vaikuttanut häneen mielensä sisältöön. Kysyi häneltä mitä tahansa – muiden yhdistysten juhlista vuosien varrelta tai yhdistyksessämme aikaisemmin vaikuttaneista henkilöistä – Pertiltä löytyi aina vastaus kysymyksiin ja pohdintoihin. Hän oli henkilöitynyt tietokone jonka muistikapasiteettia jopa kadehdin aina hänen kanssaan jutellessani.
Pertti on poissa – mutta mielissämme hän elää varmasti pitkään. Hän lähti ystävien saattamana eikä joutunut lähtemään yksin. Kun siunaustilaisuuden jälkeen kokoonnuimme vielä Antikaan muistelimme siellä Perttiä ja miten tärkeä linkki hän oli yhdistyksessä ollut. Yhdistykseen hän jätti lähtemättömän jälkensä.
Perttiä ikävöiden ja hänen muistoaan kunnioittaen
Tampereen Suomi-Kreikka yhdistyksen puolesta
Martina – ystävänä, ei vain puheenjohtajana
